KUN KIELIOPPI JA OIKEINKIRJOITUS EI OIKEIN MAISTUNUT MARKOLLE!

Vuonna 1982 lokakuussa kymmenenvuotias poika vietiin väkisin Vaasasta Iisalmeen. Muutos oli suuri. Herkkä ja reippaan mielikuvituksen omaava poika joutui luopumaan muuttaessaan monesta tärkeästä asiasta kuten kaverit ja tuttu kasvuympäristö. Ei ollut aivan varmaa saisiko hän uusia kavereita uudesta koulusta.

Mieleen jäi äidinkielen opettajana toiminut Aarno Kellberg. hän oli myös kirjailija. Aarno oli kirjoittanut nuorten kirjoja, joita oppilaat lukivat tunneilla. Siihen aikaan kouluilla oli vielä omat kirjastot. Yksi mielenkiintoisimmista kirjoista oli Aarnon kirjoittama Koljonvirran sissit, nuortenromaani. WSOY 1966. -Eletään Suomen sodan (1808-1809) aikaa. 15-vuotiaan Lassin koti sijaitsee Iisalmessa Koljonvirran rannalla. Lassin isä Pekka Koljonen lähtee kuljettamaan Savon Jääkärirykmentin haavoittuneita ja paleltuneita sotureja Ouluun ja Lassille jää vastuu talosta. Suuri osa kylän miehistä on mukana sodassa majuri Malmin sissijoukoissa. Lassi joutuu puolustamaan ruokavaroja ryösteleviltä sotilailta. Lassi ja Koljonen kokevat sodan tappion hetket, mutta myös Koljonvirran taistelun (27.10.1808) Pätkä lainattu kirjasammon esittelytekstistä.

Aarno oli mukava opettaja ja hän jäi mieleen reiluna opettajana. Hän oli myös värikäs persoona ja erittäin arvostettu opettaja. Aarnon tunneilla ei tarvinnut nukkua, koska tunnit olivat mielenkiintoisia tarinoineen. Mutta ei Aarno saanut kielioppia taottua päähän. Edelleen ei kielioppi ole vahvuuteni. Kirjoittaminen on mukavaa. Teksti soljuaa vapaasti aivoista sormiin ja sormista näppäimistölle. Mutta vasta näytöllä näkee mitä aivot ja sormet sekä silmät on saanut aikaiseksi. Onko paljon punaista ja sinistä viivaa tekstissä. Miltä sanajärjestys näyttää ja onko teksti luettavissa. Palatakseni Aarnon kirjaan vielä. En silloin osannut ajatella, että itse asuisin kuuluisan Koljonvirran rannalla ja että sukututkimusta tehdessäni, niin tämän alueen historia nivoutuu minuun voimakkaasti. Olenkohan minäkin Koljonvirran sissi.

Olen monesti miettinyt kuinka vaikeaa on kirjoittaa kirjaa tai kuinka vaikeaa on kirjoittaa oikein. Ei voi mennä sekaisin minä muodot ja tyyli millä kirjoittaa. Olen aloittanut oman kirjan kirjoittamisen ja tavoitteena on saada sata liuskaa valmista tekstiä. Katsotaan tulevaisuudessa painetaanko tekstiä kirjaksi asti.

Lasten ja nuorten pitäisi lukea paljon enemmän. Antaa mielikuvituksen lentää ja ei pitäisi välittää kirjoittaako tai lukeeko oikein. Kunhan lukee ja kirjoittaa. Minäkin kirjoitan tätä blogia, vaikka en osaa oikein kirjoittaa. Olen nopea, mutta teksti on hieman epämääräistä ja rönsyävää. Onko blogin kirjoittaminen oikeasti vaikeaa? Mitä ihmiset haluavat lukea. Faktaa vai fiktiota. Minä haluan lukea kaikkea laidasta laitaan. Viimeksi luin Remeksen kirjan. Oli ihan ok, toistaa jo paljon itseään. Samoin luin Helena Immosen kettusarjan ja vaikka osataan kirjoittaa hienosti ja sujuvasti, niin juonen pitäisi olla selkeä. Välillä herää ajatus siitä, pitääkö niitä juonenkäänteitä ja sivujuonia olla paljon. Rakastin Kalle Päätalon kirjoja. Hän osasi maalata niin henkilöt kuin maisematkin tarkasti. Mutta niissä kirjoissa ei ollut hirveästi sivujuonia. Rakastin nuorempana Enid Blytonin Viisikkosarjaa. Voi että se vei minut mukanani mielikuvitusmaailmaan. Kolme etsivää upposi hyvin. Luin myös sarjakuvia paljon, jossa Mustanaamio, Buster ja keskiviikkoisin Aku Ankka saivat lukuinnostustani kasvamaan.

Silloin en miettinyt oikein kirjoitusta, vaan annoin mielikuvituksen lentää. Välillä lensi niin kovaa, että samastuin lukemiini hahmoihin ihan täysin. Parasta oli kun katsoin ensimmäisen kerran Karate Kid nimisen elokuvan ja lähdin palauttamaan elokuvaa, niin poljin pyörällä äidin valkoinen kylpytakki päällä ja vyö otsanauhana videovuokraamoon. Mielikuvitus on lahja. Lahja jota pitää ylläpitää. Elokuvat, sarjat ja nopeat reelsit eivät ruoki mielikuvitusta, niin kuin lukeminen. Kun äiti, isä, mummo, ukki, täti, setä, veli, sisko tai kuka tahansa aikuinen tai lukemista taitava lukee pienelle lapselle, niin se on arvokasta aikaa lapsen sanavaraston, mielikuvituksen ja myös läheisyyden ja turvallisuuden kehittymiselle. Siellä rakennetaan tulevaisuutta. Opitaan rauhoittumaan, kuuntelemaan ja rentoutumaan. Suosittelenkin lukemista pienille lapsille.

Omasta lapsuudestani, en muista, että minulle olisi kukaan lukenut. Mutta minun kanssani on paljon leikitty. Ajaako se saman asian? Onko leikkiminen ja lukeminen kuitenkin kehityksen samalla oksalla. Oksalla, jossa lukee mielikuvitus. Vai lukeeko siinä oksalla sittenkin lapsen varhainen kehitys? Mielenkiintoisia asioita pohdittavana. Ilolla seuraan omien lasteni tapaa kasvattaa meidän lapsenlapsiamme. Heillä on hieno kyky ottaa huomioon oman lapsensa tarpeet. Mielikuvituksen annetaan kehittyä ja lapsen annetaan olla lapsi.

Nyt tämä pappa lopettaa tämän kertaiset jorinat. Olisi kiva kuulla kommentteja tästä kirjoituksesta. Minulle saa lähettää sähköpostia osoitteeseen marko.manner@aamupublishing.fi tai laittaa viestiä yhteydenottolomakkeella.

Aurinkoista kesää kaikille

-Marko-